Tiedote 28.12.2005

Kirjaparka-kirjallisuuspalkinto 2005

Kielellisen ja graafisen selväjärkisyyden lyhdynkantajana kiroguru arvioi vuoden 2005 kotimaista kirjasatoa puhtaasti pintapuolisin perustein ja täten nimeää mm. vuoden huonoimman kirjannimen ja vuoden rumimman kirjankannen viidessä eri kategoriassa.

Tällä uudella, luppovuosina jaettavalla Kirjaparka-kirjallisuuspalkinnolla halutaan painottaa ensivaikutelman merkitystä niin kielelliseltä kuin esteettiseltä kannalta. Kantakoon sisäsivut millaisia aarteita hyvänsä, mutta teos ei tartu käteen, jos kansinäkymä solvaa lukijan tyylitajua. Ja vielä suoremmin sanottuna: kansidesignia pidetään tänä päivänä kirjan suurimpana myyntivalttina.

Kiroguru korostaa, että Kirjaparka-palkinnolla ei ole mitään tekemistä kirjojen sisällön kanssa. Joukossa on varmasti laatuteoksiakin. Toisaalta moni kakku päältä kaunis, joten kirjallisuuskriitikoiden, noiden palkkionmetsästäjien, päätehtäväksi jää edelleen laumasta eksyneiden saalistus, nyljentä ja sisälmyksistä ennustaminen.

Kiroguru muistuttaa kuitenkin, että tumpelo titteli tai kökkö kansi eivät sinänsä alenna kirjan sisällön arvoa. Ne näkyvät vain myynnin laskussa. Rakentavia risuja annetaan lähinnä kustantamoiden kustannustoimittajille ja graafikoille, joiden kontolla nimetyt lapsukset ovat. Olisi ehkä syytä miettiä, mitä tuli heikkona hetkenä päästettyä sormien läpi, ja petrata ensi tuotantokautta ajatellen.

Titteleiden ja kansien tasosta kirjasatovuonna 2005

Yleisesti voidaan sanoa titteleiden vuosisatoa heikohkoksi. Sitä leimasi erikoisuutta tavoitteleva vieras- ja sekakielisyys, jota tietysti varjostaa käännösromaanien titteleiden inhomuodikas kääntämättä jättäminen. Suomalaisten kirjailijoiden jos keiden tulisi vaalia äidinkieltä tätä väärään paikkaan pesiytynyttä kieliglobalismia vastaan. Ainoastaan jännitysromaanien tittelit olivat lähes kauttaaltaan iskeviä, lennokkaita ja houkuttelevia, ja ehkäpä ns. vakavien kaunokirjailijoiden kannattaisikin ottaa niistä oppia. Liekö kuitenkin vallalla vanhakantainen, jopa sosialistinen harha, että vakava kirjallisuus tarvitsee taiteellisesti ylivirittyneen tituleerauksen – ja päinvastoin: liian raflaavako nimike jotenkin pilaisi mahtiteoksen totisen jyminän?

Sen sijaan kansitaiteen puolella vuoden yleistaso oli kelvollinen, paikoin korkeatasoinenkin. Viime vuosien turhasta typografisesta ja geometrisesta kikkailusta on osapuilleen päästy, nyt kun InDesignit ja PhotoShopit lopulta hallitaan mennen tullen. Aika ajoin joku kokematon kannentekijä kuitenkin sortuu yhä epäfunktionaaliseen lyhytnäköisyyteen ja ajaa niin sanotusti raikuen metsään. Toisinaan, ehkä olosuhteiden pakosta, samainen hiirihirmu ei ole yksinkertaisesti lukenut kotiläksyjään eli sitä mitä tulee kansien väliin. Yhtä kaikki, tällaiset harhautuneet kamikaze-taittajat kustantamoiden tulisikin tomerasti mutta hellästi kaitsea viipyilemättä takaisin graafisesti kunnianhimoiseen kiltaansa.

Kiroguru jakaa Kirjaparka-kirjallisuuspalkinnon voittajat 2005

VUODEN HUONOIN TITTELI

Kunnon kirjanystävän lukuelämys voidaan pilata jo etukäteen mitäänsanomattomalla, ärsyttävällä tai harhaanjohtavalla kirjannimellä. Tänä vuonna silmään ei osunut täydellisen falskia titteliä, joten kiroguru päätti tarttua villitykseen, josta on muutamassa vuodessa muodostunut jo kirjallinen vitsaus: sekakieliset kirjannimet. Kyse on siis muka-älyllisestä, muka-kiinnostavasta ja muka-tarttuvasta ratkaisusta ympätä titteliin vieraskielisiä elementtejä, kuten paikannimiä, kuolleita kuuluisuuksia tai vain ns. sivistyssanoja.

Esimerkkeinä tästä kulkutaudista mainittakoon Eberhard Millerin muotokuva, Elämäni Pythagoraana, Kortti Recifestä, Lahjakas Anu Lovack, Maria Renforsin totuus, Michelangelo Buonarroti ja hänen paavinsa, Palatsi Bosporin rannalla, Pamisoksen purkaus, Sarasvatin hiekkaa, Sibeliuksen pyörä, Sorayan Kiirastuli, Tannerheimin ritarit, Thaimaalainen vaimo ja Toshiro Mifunen tiikeri. Aina ei ole tarvittu koko suomen kieltä, kuten nämä esimerkit osoittavat: Baby Jane, Beige, Donna MaDonna, Jemekka, Mandala, SmartVille ja Virginia City, 1965.

Vuoden huonoin titteli:
C
(Veronica Pimenoff/Tammi)

Palkintoraadin perustelut: Sekakielisen tittelikipeyden aallonharjassa voiton vie puhtaaseen vierasperäiseen kirjaimeen typistynyt ja koko vallitsevan kielellisen hengenköyhyyden kristallisoiva titteli C.

VUODEN TEENNÄISIN TITTELI

Vuoden teennäisimmän kirjannimen Kirjaparka-palkinnon saa, kuten arvata saattaa, runoteos. Kilpailu oli itse asiassa tiukka sellaisten finalistien välillä kuin Elämän täysi, Epäilyttävät puut, Läpireikätalo, Miehen muotoinen aukko, Sadevesirakkaus ja Sarveisaikoja, joka jäi muuten pupillin mitalla toiseksi. Valitettavasti myös tässä sarjassa tehoviljeltiin vieraskielisyyttä malliin Cameo, Gathandu, Requiem, Sundarananda ja Westend. Romaaninnimistä Punaisen kiven aapa ja Yö kevään kuun kilvoittelivat tässä sarjassa korkealle. Ihan sellaisiin klassikoihin kuin Vetää kaikista ovista ei ole onneksi enää ylletty.

Vuoden teennäisin titteli:
Hengitämme samaa huonetta
(Satu Haapala/Enostone)

Palkintoraadin perustelut: Yksittäisen runon nimenä palkintotitteli voisi vielä mennäkin, mutta että koko kirjan! Kun moinen lause irrotetaan yhteydestään ja pläntätään muuten nättiin kanteen, tahatonta naurua on vaikea estää. Suomeksi tämä voisi hyvin olla: Hengitämme samaa omakotitalon makuueriötä. Lopputulos maistuu tekotaiteelliselta ja muoviselta.

VUODEN TYPERIN TITTELI

Tässä sarjassa painivat perinteisesti kotimaisen tietokirjallisuuden valiot. Asiapitoisten tai sisällölleen sopivien humorististen tittelien joukossa eksytään usein tasapainoilemaan erikoisuudentavoittelun kaidalla narulla. Toisinaan taas tuntuu siltä, että asialla ovat copywriterien sijasta olleet koneinsinöörit.

Finalisteiksi asti ylsivät nimifriikit Luonnon vihreä ajatusviiva, Se on ihan Matti ja Valmistumisen vallihaudalla. Muita mainitsemisen arvoisia titteleitä kaikessa kunnioitettavassa kyseenalaisuudessaan olivat Ajattelen – olen siis psykiatri, Elämän kultareuna, Haiseeko täällä valkokangas?, Ihmisen kokoinen työyhteisö, Juosten tielle jätetään, Kristuksen sijaiset maan päällä?, Kuvaus, kehitys ja hämmennys, Puun runkojen kertomaa, Sairauden satuttaessa, Tavoittelen tavoittamatonta, Tulosohjattua autonomiaa ja Työ leipälajina.

Vuoden typerin titteli:
Virkamieshallitus, viinit ja läänit
(Heikki Koski/Like)

Palkintoraadin perustelut: Tietokirjojen titteleiden tulee olla selkeitä ja sisältönsä ilmaisevia – viimeistään alaotsikossaan. Sen sijaan muistelmien kohdalla vapauksia suorastaan odotetaan ja nimeksi usein annetaankin henkilön tuttu sutkautus tai motto. Palkintotittelissä on kuitenkin lähdetty listaamisen upottavalle letolle kuvaamaan henkilön mittavaa uraa; toivottavasti sentään teoksen työnimenä ei ollut alkujaan (Kuka kukin on -lähdeteokseen nojaten) Virkamieshallitus, Unkari, Halikon juhannus, viinit, läänit, demarit ja Rozentäls. Lopputulos on joka tapauksessa tökerö ja luotaantyöntävä.

VUODEN RUMIN KANSI

Tässä sarjassa kilpailevat lähinnä vain isot ja vakiintuneet kustantajat, koska heillä voidaan olettaa olevan graafista tietotaitoa omasta takaa ja ylipäätään varaa sijoittaa laadukkaisiin kannentekijöihin. Kuten sanottua, taso on yleisesti erinomaista. Mutta aina löytyy onnettomia väliinputoajia, maanantaisuunnittelijoita, joiden hiiri ei vain pysy kädessä, silmä on täynnä rähmää ja aivosolu ui käsipohjaa. Muita finalisteja olivat Hinnalla millä hyvänsä, Joka kymmenes vuosi, Kahden kylän kauppias ja Syysmarkkinat.

Vuoden rumin kansi:
Nooakan parkki
(Kaarina Valoaalto/Tammi)

Palkintoraadin perustelut: Kiroguru tarttui kirjakaupassa, tuossa hengen ja sivistyksen temppelissä, tähänkin opukseen monen monituista kertaa, mutta kannen layout vain oli pienintä piirtoa myöten niin hirvittävän kehnoa, että heti kohta alkoi sormia paleltaa ja opus piti sujauttaa takaisin paikalleen. Kertaakaan ei ollut urheutta edes avata kirjaa, saati lukea pari riviä, jotka olisivat varmasti olleet lukemisen arvoisia. Näin markkinalaki kuitenkin toimii.

VUODEN KAMMOTTAVIN KOKONAISUUS

Tässä sarjassa loppuvat kirogurultakin jo sanat. Ahdistus oli ankara, tuskanhiki pisteli ja kurkkua kuivasi joka kerta, kun näitä silmälle vähemmän maireita tuotoksia piti käydä läpi. Tittelitkin voivat vaurioittaa äänikorvaa. Sääliksi käy monia varmasti tosissaan ja luovasti yrittäneitä, jotka eivät yksinkertaisesti näe surkeuttaan kannentekemisen jalossa taidossa. Jos tietokone onkin keksitty, sitä ei ole keksitty tällaista jälkeä varten. Finaalissa kamppailivat omilla puutteillaan myös SmartVille ja Donna MaDonna.

Vuoden kammottavin kokonaisuus (titteli+kansi):
Läpireikätalo
(Seija Mustaneva/Myllylahti)

Palkintoraadin perustelut: Ei millään pahalla, mutta nyt ei ihan osunut kohdalleen. Runoteoksen nimi Läpireikätalo saattaa sisältää hienojakin piiloviestejä ja mielleyhtymiä, mutta kannessa se on pelkkä sanahirviö, joka ei aukea asiaan vihkiytymättömälle edes kolmen peräkkäisen unettoman yön jälkeen. Lisäksi kansikuvitukseen on nyt satsattu liikaakin harrasta yritteliäisyyttä. Kaikessa lohdullisessa amatöörimäisyydessään kansi tuntuu haluavan sanovan kaiken kerralla. Siksi se ei sanonut mitään.