Nykysuomen sanakirja (1951):
kirosana Perkele, perhana, helvetti ym. kirosanat. Lievä, karkea kirosana. Ladella, syytää kirosanoja. Höystää puhettaan kirosanoilla.
Suomen kielen perussanakirja (1990):
kirosana ilmaisua tehostavia, karkeina pidettäviä sanoja, voimasana. Perkele, helvetti, saakeli ym. k:t. Lievä, karkea k.
Kielitoimiston sanakirja (2006):
kirosana ilmaisua tehostavia, karkeina pidettäviä sanoja, voimasana. Perkele, helvetti, saakeli ym. kirosanat. Lievä, karkea kirosana.
Gummeruksen Suuri suomen kielen sanakirja (2004):
kirosana kiroilussa käytetty sana Perkele on vahva kirosana.
Suomen murteiden sanakirja (2003):
kirosana voimasana. Tietoja eri puolilta. Rinn. kiroama, kirous-, kirvasana.
Wikipedia (19.2.2008):
kirosana eli voimasana on sana, jonka tarkoitus on painottaa sanottua ja kuvastaa sanojan voimakkaita tunteita.
Suuri kirosanakirja (1993):
Kirosana on puhekielen välimerkki suullisena kipulääkkeenä, alleviivauksena, aseena ja mausteena.
Vapaasti määritellen kirosana on kuin mies: housut voivat olla vaikka kuinka väljät, mutta jokin siellä aina kilisee.
Suuri kirosanakirja (2002):
Elävämmin määriteltynä: kirosana on puhekielen välimerkki suullisena kipulääkkeenä, alleviivauksena, aseena, kevennyksenä ja mausteena.
Paperisesti taas: kieliopillisia lainalaisuuksia kuuliaisesti noudattavana kirjainyhdistelmänä kirosana on vain sana muiden joukossa. Mutta hyvänen aika, kun se pompahtaa riviltä silmille kuin loskat kaaharin renkaista.
Suuri kirosanakirja (2007):
Lyhyesti määriteltynä: kirosanat ovat affektisanoja. Niitä käytetään niin negatiivisten (pettymys, kiukku) kuin positiivisten (yllätys, ihastelu) tunteiden purskauksiin. Erilaisia käyttöyhteyksiä olen analysoinut liki viisikymmentä. Kirosanan kutsuminen rumaksi sanaksi, saati kiroilun kutsuminen synniksi, on auttamattoman vanhanaikaista. Samoin on hutia sanoa, että kirosanoihin "turvaudutaan" tai "sorrutaan".
Iso suomen kielioppi (2004):
VOIMASANAT eli kirosanat kuten helkkari, jumalauta, paska tuovat lausumaan affektiivisen sävyn; niillä on sekä partikkelien (interjektioiden) että intensifioivien substantiivien (esim. ihme) ominaisuuksia. Kiroileminen tai sadattelu tarkoittaa tavallisimmin yksittäisten voimasanojen käyttöä reaktiona johonkin juuri tapahtuneeseen tai kuultuun: voi perkele; hitto. Osana pitempää vuoroa voimasanat tuovat lausumaan affektiivisen sävyn.
Voimasanat eivät muodosta kieliopillisesti homogeenistä ryhmää. Lausepohjainen kiteymä jumalauta on taipumaton ja vain sadattelukäytössä samoin kuin esim. jukoliste. Muut voimasanat ovat myös täysiparadigmaisia substantiiveja. Sanat paska ja vittu ovat morfosyntaktisesti laaja-alaisimpia; jälkimmäinen toimii myös kantasanana useille johdoksille: vituttaa, vittumainen, vittuilla.
KATSO MYÖS:
Kirosanakirjallisuutta Minna Hjortin sivuilla
