Kysytään kirogurulta!

Kirogurun uusi blogi jatkaa Iltalehdessä.

Suomen kokoinen deluusio

Koulutuksesta Suomelle vientivaltti? Onnea yritykselle, EVA ja Risto E. J. Penttilä. Mutta mahtaako Suomen Pisa-ihme johtua niinkään koululaitoksemme tai opettajiemme hyvyydestä vaiko sittenkin vain koululaistemme kiltteydestä ja nöyrästä kansanluonteestamme?

Ks. koko Maammesanakirja, sivut 1–478.

Lumi, tuo uhkaava höttö

Tuttuja kaikuja infrastruktuurin ja kansan parista: lumipanikointi on taas täällä. Kun tavallista isompi satsi lunta pläjähtää taivaasta, koko maa halvaantuu. Lentokoneet jäävät kentälle, junat hyytyvät kiskoille, autot ruttaavat peltiä, saappaat luisuvat. Viime talvena pyrymyrsky yllätti meidät marraskuun lopulla, nyt samaa on odotettavissa aatonaattona.

Ja miten pärjää kansamme, joka talvisodassa selviytyi suomenhevosilla ja mekaanisilla pyssyillään? Napisee. Minuuttiaikataulusta pidetään kiinni, vaikka lasien läpi ei näy metriä kauemmaksi. Ja kun lopulta lumikasat jäävät kadunkulmiin ja jalkakäytävät lainehtivat loskasta, kasvot kiroilevat litisevien kenkien tahtiin. Valituskuorot täyttävät mielipidepalstat. Ah, tätä pakkasen pehmentämää citykansaa!

Taivaasta tulee mitä tulee. Se on etuoikeutemme. Eläkäämme sen kanssa. Eli kuten Maammesanakirja hakusanassa lumipanikointi (sivu 213) julistaa: Nauttikaamme kerrankin Ilmarisen antimista!

Viitta vinossa tai tiessään

Suomi on ristiriitojen ja äärimmäisyyksien maa. Toisaalta kattava holhouskulttuuri, toisaalta ankara itsepärjäämiskulttuuri.

Tämä näkyy merkkejä, viittoja, kylttejä ja opasteita myöten. Niitähän meillä riittää. Silti keskimäärin joka neljäs niistä on häiritsevän paljon vinossa.

Tai sitten opasteet puuttuvat kokonaan: ummikko, joka lähtee Helsingistä Espooseen, saa vain arvailla lännen, pohjoisen ja idän välillä, koska Espoota ei juurikaan mainita, vain teiden numeroita ja lähiöitä.

Entä mitä seuraa, kun ummikko joutuu risteystä lähestyessään pälyilemään jokaiseen neljään suuntaan, koska katujen nimikyltit ovat vain yhdessä kadunkulmassa? Niskannyrjähdys? Peltikolari?

Ks. Maammesanakirjan hakusanat vinot liikennemerkit, sivu 453, ja puuttuvat liikennemerkit, sivu 314.

Lisää intohimoa!

Mitä sitten Maammesanakirja julistaa Suomen kansalle? Lisää inhimillisyyttä, intohimoa ja rentoutta se julistaa.

Jäykkyytemme, tosikkoutemme ja arkuutemme eivät ole hyvästä. Ne pakahduttavat ja kaivertavat. Ne tekevät meistä katkeria. Meidän täytyy löytää sisäinen shamanistimme, ravistava villi-ihmisemme, tulinen rakkautemme (ilman viinaa). Meidän on tunnustettava intohimomme. Sillä kuten Maammesanakirja toteaa (sivu 94),

intohimottomuus on yksi surullisimpia suomalaispiirteitä. – – – Intohimottomuutemme takia olemme valtava joukko tohvelisankareita, jotka eivät pärjää rakkaudessa, urheilussa eivätkä politiikassa.

Kadonneen intohimomme jäljillä ollaan läpi koko kirjan.

Eläköön itsenäinen Suomi!

(vaikka mikäpä kansa ei tänä päivänä nauttisi itsenäisyydestä?)

Hakusana itsenäisyys tulee heti hakusanan itsensä vähättely jälkeen. Seuraava hakusana itsenäisyyspäivä onkin jo Maammesanakirjan pisimpiä; tässä pieni lainaus sivulta 100:

...Yhdessä maailman pimeimmistä valtioista itsenäisyyspäivää vietetään vuoden pimeimpään aikaan. Vanhoissa sivistysmaissa ja nuorissa nousukasvaltioissa itsenäisyyttä juhlitaan ilotulituksin ja karnevaalein, mutta meillä päivä on äärimmäisen vakavamielinen. Emme riennä hyppimään kaduille tai täyttämään ravintoloita, vaan pysymme poteroissamme ja tuijotamme toosasta linnanjuhlat sekä Tuntemattoman sotilaan – edellistä skandaalipukuja kytäten ja jälkimmäistä yleensä mustavalkoisena...

Johtuisikohan juuri kaamoksesta? Mikään ei estäisi meitä siirtämästä itsenäisyyspäivää juhannukseen tai jo toukokuulle. Joulukuun kuudes on kuitenkin lopulta vain Venäjän keisarin nimipäivä.

Monumentit, onko niitä?

Hakusanapaloja Maammesanakirjasta sivuilta 135, 271 ja 226:

kansallismonumentti on yleensä se pyramidin veroinen muinaismuisto, jollainen löytyy useimmasta kulttuurista ja sivilisaatiosta, mutta ei Suomesta. Meille tarjotaan korvikkeeksi Kolia Pohjois-Karjalassa tai Suomenlinnaa Helsingissä, mikä ei alkuunkaan riitä...

nähtävyydet ovat kerrassaan laimeita. Etelä-Suomessa on ulkomaalaisille tarjota pelkkää persoonatonta turistitönöä ja -tappia. Meiltä puuttuvat tyystin visionääriset, henkeäsalpaavat nerouden ejakulaatiot. Bussilasteittain turisteja rahdataan töllistelemään muutamaa sataa teräputkea kalliolla (Sibelius-monumentti Helsingissä) tai arkisen näköistä kivikirkkoa (Turun tuomiokirkko)...

maamerkit ovat vähissä. Me kaikki tiedämme, minkä palveluksen Guggenheim-museo teki Bilbaolle ja samalla koko baskien kansalle. Ilman Eiffeltornia Pariisi ja Ranska olisi pelkkä hienostelevien, suihkussakäymättömien pölöttäjien tasankomaa. Ja Kheopsin pyramidi se vain seisoo Egyptin maalla. Olisiko aika kaivaa Kalevala-talon piirustukset esiin ja rakentaa Eliel Saarisen jugendvisio lopulta Munkkiniemeen tai peräti Keski-Pasilaan? Siinä olisi wow-arkkitehtuuria omasta takaa.

Lasten puolesta!

Lapsi saa luvan pärjätä aikuisten maailmassa.

Tunnustakaa pois: Suomi toimii aikuisten ehdoilla. Lapset pelottavat ennakoimattomuudellaan, eivätkä aikuiset osaa olla luontevia lasten kanssa. Jotkut jopa häpeävät omia lapsiaan.

Maa on täynnä perheitä, joissa voidaan pahoin. Tekee synkkää katsoa, kun vanhemmat siirtävät oman pahoinvointinsa lapsiin alistamalla, nitistämällä ja laiminlyömällä.

Yhteiskunta ei ole yhtään sen kunniakkaampi. Lasten aliarvostus näkyy lastentarhanopettajien palkkakuopassa. Heidän keskipalkkansa laahaa 2283 eurossa, ja se täytyy nostaa sivistysmaiden tasolle. Alle kouluikäiset tarvitsevat parhaan mahdollisen, virikkeellisen kasvatusympäristön, ja se onnistuu lisäämällä lastentarhanopettajien työn arvostusta. Tässä rakennetaan Suomen tulevaisuutta.

Ks. Maammesanakirjasta hakusanat lapsivihamielisyys, sivu 201, ja päivähoitoammattilaiset, sivu 316.

Mustia oomme kaikki

Musta on musta on musta.

Hakusananäytettä Maammesanakirjasta sivulta 254:

musta on uusi sinivalkoinen. Se on urbaanin Suomen kansallisväri. Helsingin keskustassa kaikki alle viisikymppiset pukeutuvat keskikesää lukuun ottamatta kokomustaan kuin manhattanilaiset, eikä paljon puutu muuallakaan kaupunki-Suomessa, jos kaupungeiksi lasketaan kaikki Turkua suuremmat kylät. Katu-uskottavuus arkkitehtipiireissä, mainosalalla ja ylipäätään luovan teollisuuden ”värikkäässä” sinkkuympäristössä juontuu siitä, että jo murrosiässä [blaa blaa blaa]. – – Kiitos punkin kuoleman ja hevin kaupallistumisen, musta ei ole enää saatanasta. Sofistikoituneilla aikuisilla musta edustaa kaurapuuroanarkiaa.

Sosiaalitantat ovat täällä!

Näyte Maammesanakirjasta sivulta 356:

sosiaalitantat ovat pahempia kuin triffidit. Sosiaalitantat ovat pahempia kuin munapäiset teleskooppihampaiset alienit. Luikertelemme aina lopulta eroon poliisista, ulosottomiehestä ja velkavankeudesta, mutta sosiaalitantoista emme koskaan. – –

Lue loput Maammesanakirjasta. Jos uskallat.

Pienellä kirjoitettu teksti: Maammesanakirja on kirjoitettu riuskan reippaalla otteella. Kirjailija ei vastaa seurauksista, jos lukijan mielenrauha järkkyy.

Jussi, Jan ja salaliitto

Jussi ja Jan kadottaneet todellisuudentajunsa. He ovat tietenkin Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (Vas.) ja asuntoministeri Jan Vapaavuori (Vihr.). Siinä missä Jan Vapaavuori (SDP) torppaa Vihtiin suunnitellun Ideaparkin, siinä Jussi Pajunen (PS) sättii Jumbon kaltaisia kauppakeskuksia, koska niiden sijainti on väärä, jolleivat ne sijaitse Itäkeskuksessa.

Nämä kaksi päättäjää (SKP) punovat ruuhkamaksuja eurooppalaisittain olemattomien ruuhkien pienentämiseksi. He tyrkyttävät autottomia keskustoja, vaikka monella kanta-asukkaalla on tarve autoon ja monella kantayrittäjällä riippuvuus autoilla kulkeviin asiakkaisiin.

Jussilta ja Janilta on päässyt unohtumaan, että maailma on iso. Se ei ole pelkästään Helsinginniemi. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat autoja, kun välimatkat ovat pitkiä, junia ei kulje tai lapsia on paljon. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka arvostavat maamme yhdeksänkuukautisen loskakauden aikana kuivia sisätiloja, joissa voi parkkeerata ja shoppailla sen sijaan, että kamppailisi bussilla kotiin kaksosrattaiden ja kuuden ruokakassin kanssa tai liukastelisi hiekoittamattomilla katukivillä eläkeläisenä kivijalkakaupasta toiseen.

Jussi ja Jan ovat hurahtaneet. Ja kun myöhäisessä keski-iässä hurahtaa, jälki on pahaa katsottavaa. Siinä meillä kaksi irstasta vanhaa miestä ilmastonmuutoksen vietteleminä.

Sanottakoon tässä vaiheessa, että minä pidän itseäni edistyksellisen uudistusmielisenä, ekologisena, ympäristövastuullisena, kierrätysmyönteisenä, luonnonvaroja säästävänä ja kohtuukuluttavana kansalaisena. Silti jokin tässä ilmastonmuutoshysteriassa mättää ja pahasti. Se on kuin seläntakainen kirkkaus, johon katsottaessa jokainen muuttuu suolapatsaaksi. Se on kuin musta aukko, johon kaikki häviää. Se hysterisoi päättäjät ja vaikuttajat.

Kaikki alistetaan ilmastonmuutokselle. Se on kuin ylihypetetty muoti-ilmiö, joka sumentaa terveen järjen. Ei tarvitse lukea kuin pääkirjoituksia ja kolumneja, ja noin 90 %:ssa aihe on jotenkin solmittu ilmastonmuutokselle. Lukijoita uhkaa ilmastoähky.

Ollaan hyvällä asialla, mutta sokeasti. Tietenkin on järkevää huomioida energiataloudellisuus, mutta se ei saa kääntää kehitystä takaisin luolamiehen tasolle. Kun päästöissä säästetään vain itsetarkoituksellisesti, toisaalla lasku kasvaa.

On löydettävä järkevä keskitie ekologiselle, mutta mielekkäälle arjelle. Eli annetaan vanhojen puutalojen pysyä terveinä ja vähän falskata. Jätetään tuulienergia tanskalaisille ja briteille. Annetaan kreikkalaisten eksplotoida aurinkoenergia. Hyödynnetään me puu. Autoa arvostetaan Suomessa, ja valtio sijoittakoon elvytysrahojaan autokannan uudistamiseen lähes päästöttömäksi, kuten on tehty monessa muussa sivistysvaltiossa.

Tosiasia on se, että pientä rasitusta luonto kestää. Pieni rasitus on luonnolle vain hyväksi. Jos pieni rasitus vahvistaa ja karaisee ihmistä, kyllä se vahvistaa ja karaisee luontoakin.

Eli jos me ihmiset olemme valmiit uhraamaan ilmastonmuutoksen vuoksi, sitten on liito-oravakin.

Maammesanakirja on ehdottomasti mukana ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, mutta samalla se haluaa ravistaa tapa- ja ajatusluutumia sekä provosoida ajattelemaan talonpoikaisjärjellä, jotta ilmastonmuutoshysteria ei johtaisi meitä suomalaisia älyttömyyksiin.

Love more, the Finns!

Kaksi tuoretta irtiottoa: Niinistö ja Sarasvuo. Ja molemmat saivat turpiinsa.

Suomen kansa ei siedä erilaisuutta. Syy: kateus. Erikoisuus puolestaan leimataan erikoisuudentavoitteluksi, mikä on kuolemansynti. Ja kun pärstäkerroin on väärä, hyvässäkin tarkoituksessa nähdään vain likaisia taka-ajatuksia. Jopa älykkäinä itseään pitävät (ja varsinkin he) syyllistyvät kilvan massasta erottuvien alasampumiseen. Take no prisoners. Tasapäistämisen vaade on mennyt meissä niin syvälle, että omahyväisyys on mädättänyt sydämemme. Meissä ei ole rakkautta, meissä on vain silmitöntä vihaa.

Niinistö ehdotti valtiojohdon rokottamista sikainfluenssaa vastaan ohi jonon. Ja onhan loogista, että johdon toimivuus tulisi taata mahdollisten kriisitilanteiden varalta. Mutta keskustelupalstoja lukemalla masentuu, kuinka raa’asti kansa torpedoi Niinistön ehdotuksen häikäilemättömänä itsensäkorottamisena, vaikka tosiasiassa yhden presidentin ja muutaman ministerin rokottaminen ei olisi mistään pois. Mutta se periaate. Kukaan ei saisi olla yläpuolellamme, vaikka moni ansaitsee olla alapuolellamme (vrt. maahanmuuttajat, romanialaiskerjäläiset jne.) Näin alas on tasapääkratiamme vajonnut.

Sarasvuo teetti rakkaalleen kolme tsemppauskylttiä lenkkipolun varrelle. Taas sama tulos: Sarasvuo haukuttiin lyttyyn keskustelupalstoilla. Kohtelu oli vielä julmempaa, suorastaan noitavainoon verrattavaa, kaunaista ja vahingoniloista.

Mutta miksi? Sarasvuon ajatus oli kaunis. Ja se olisi voinut pysyäkin kauniina, ellei lähes kokosivun juttu Helsingin Sanomissa olisi paisuttanut sitä karkeaksi ylilyönniksi, joka sai valtaosan pöyristymään. Kuten nimimerkki Myötäjuoksija kommentoi, edes naistenlehtiin tästä romanttisesta aiheesta ei olisi ollut häveliästä kirjoittaa yhtä palstantäytejuttua enempää. Nyt julkisuus pilasi kauniin ajatuksen.

Keskustelijat tietenkin näkivät tässä taas vain yhden ällöttävän julkisuustempun.

Ks. Maammesanakirjasta hakusana tasapäistäminen, sivu 390.

Toiset kengät

Maammesanakirjan sivulla 153 alkaa seuraava hakusana näin:

kengät ovat suomalaisen heikko kohta. Meillä ei ole minkäänlaista tyylitajua kenkien suhteen. Kenkämme eivät ole vain likaiset ja kuluneet, vaan usein myös mauttomat. Kun italialainen ostaa helposti toistakymmentä kenkäparia vuodessa, meille junteille riittävät kahdet, ja yleensä toiset niistä ovat lenkkarit tai *******.

Arvaatko mitkä?

Rokotusjonotus

Suomalaiset, kuulu jonottajakansa. Emme etuile. Emme notkuile emmekä vaapu. Emme pihahdakaan.

Jonottaminen on verissä, mutta se veri koaguloituu äkkiä (Maammesanakirja, sivu 109). Nyt kun perusterveitä alkaa kuolla sikainfluenssaan, kansa panikoi. Enää ei kiltisti hytistäkään tuntikausia terveyskeskuksen ulkopuolella hankkimassa kuolemantautia, vaan aletaan rähistä. Ilmassa on merkkejä Hullujen päivien kaltaisesta ryysiksestä, jossa nopein ehtii ja muut jäävät soittelemaan pikkoloselloa.

Ulkona seisottaminen on naurettavaa ja alentavaa. Piikit voidaan antaa työterveyshuollossa tai suoraan työpaikoilla, vaikkapa käyttää koulujen tiloja iltaisin. Palvelu tulkoon ihmisten luo.

KG Teema – SUOMALAISUUS

KG Teema Maammesanakirja – lukukirja epäluuloisille, kateellisile ja itsekkäille suomalaisille – kertoo suomalaisuudesta. Kirja ilmestyi lokakuussa 2009. Aiheena mm.

• Mistä suomalaiset ovat kotoisin vai ovatko oikeastaan mistään kotoisin?
• Miten suomalaisuus muuttuu, kun yhä useampi suomalainen on taustaltaan maahanmuuttaja?
• Millaisia me olemme omasta mielestämme ja millaisia muiden silmin?
• Onko suomenruotsalaisuus ollut menestysstrategia, jonka seurauksena tästä kansanryhmästä on tullut keskimäärin muita vauraampia, koulutetumpia ja onnellisempia? 
  

Mutta 478-sivuisessa Maammesanakirjassa, joka siis todellakin ilmestyi jo lokakuussa 2009, on paljon muutakin kiinnostavaa suomalaisista ja suomalaisuudesta. Kaiken lisäksi se on kirjoitettu hauskasti ja ilman perseennuolentaa. Tilaa se.

(Keskitien kulkijat! Torstaina 12.11. ilmestyy HS Teema – SUOMALAISUUS.)

Päivää, isän päivää.

Tässä perinteistä, suussasulavuudestaan kuuluisaa isänpäiväkakkua odotellessani haluan kertoa, kuinka paljon Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittama Mies vailla tasa-arvoa (Tammi 2007) aikoinaan avasi silmät ja tsemppasi jatkamaan taistelua kukkahattutätien lisäksi myös räyhäfeministejä vastaan.

Tämä näkyy Maammesanakirjassa. Kiroguru ei ole antanut armoa totuuden sumuttajille ja vääristäjille.

Suomessa sukupuolten välinen tasa-arvo on maailman huippua, joten syytä on enemmän kiittää kuin kitistä. On asioita ja aloja, joissa nainen on miestä parempi ja mies naista, ja näin on hyvä. Mies ei ole lähtökohtaisesti paha. Nainen (kaikesta ihanuudestaan huolimatta) ei ole yhtään sen viattomampi kuin mieskään. Perisuomalainen tasapäistämisen ja vastakkainasettamisen halu on nävertänyt suomalaisen feminismin.

Onnea kaikille isille. Ja onnea kaikille äideillekin! Lasten tähden.

Loskaa!

Bulevardi kello 15.53.

Nyt sitä taas saa. Vaikka tieteellismiehet väittävätkin rännän olevan kuviteltua harvinaisempaa, Helsingin ja Turun kantakaupungeissa peruskatu loskistuu helposti.

Ja jotenkin perverssin urheata meistä onkin puskea vastaräntään ja rämpiä söltsyssä. Urbaani etreme-laji sekin. Eniten huba-hubaa näyttää tuottavan se, kun saa autolla roiskia suojatien reunalla kärkkyjiä.

Ks. Maammesanakirjasta hakusana loska, sivu 211.

Pakkokouluruokaa

Ei vain se pakkoruotsi, vaan myös pakkokouluruoka. Koulukulinarismi on vatsan kurinalismia, kun nuoret nyrpistävät nenäänsä moskalle, jota heille tyrkytetään lounasaterian nimissä kouluruokalan liukuhihnalla kuin syöttöporsaille.

Eurooppalaisittain erikoinen ilmainen kouluruoka on tingitty minimilaatuiseksi. Se on omaan nilkkaan puremista jos mikä. Jo 1600-luvun Suomessa tajuttiin kouluruoan oppimista edistävä vaikutus, ja tämän vuosituhannen Pisa-testeissä täysi vatsa on puoli voittoa.

Kouluruoalla on oleellinen vaikutus kulinaristiseen kehitykseen ja ylipäätään ruokakulttuuriimme. Laaduttomalla kouluruoalla totutamme tulevaisuuden suomalaiset huoltoasemaruokaan, eineksiin ja roskaruokaan.

Ks. Maammesanakirjasta esim. hakusanat kouluruokailu, sivu 178, ja ruoka, sivu 333.

Se aika vuodesta

Mistä tiedämme, että on marraskuun alku? Kun kaikki lehdet pullottavat sivukaupalla tulotietolistoja viime vuoden julkkistienaajista. Maammesanakirjassa tähän sirkukseen viitataan useassakin kohdassa, mutta napataan ensilause keskeisimmästä hakusanasta sivulta 448:

verotietomässäily joka marraskuun alussa on taloudellista irstailua parhaimmillaan.

Ja sitten puoli sivua kateudesta, kaunasta, mutta myös ihailusta ja hyvistä esimerkeistä. Sekä lopuksi tietysti virnuilua medialle, joka vielä muutama vuosi sitten hyljeksi näitä juorulistoja, mutta nykyään on sädekehä päänsä päällä käyttävinään niitä epäkohtien paljastamiseksi. On palattu rötösherrajahdin tielle.

Koska opitaan taskupysäköimään?

Osataan sitä roskalavallakin viedä kolmen auton tila.

Itsekkyyttä, huolimattomuutta vai kyvyttömyyttä? Hakusana Maammesanakirjasta sivulta 219:

löysä parkkeeraus tuskastuttaa Helsingissä jokaista kantakaupunkilaista autoilijaa, joka jää ilman parkkitilaa sen takia, että maalaiset ja espoolaiset ovat jättäneet kolmen metrin aukon seuraavaan autoon. Karkeasti arvioiden neljännes pysäköintikapasiteetista menee hukkaan, koska kärryjä ei osata tai viitsitä taskuttaa puskurista puskuriin.

Sokerihumala

Hakusana Maammesanakirjasta sivulta 354:

sokeri on kansakunnan vihollinen numero yksi. – – Alkoholismin ja tupakoinnin rinnalle on nostettu uusi addiktio, sokeririippuvuus.

Ks. myös hakusanoja diabetes, sivu 42, ylipaino-ongelma, sivu 469 tai vaikkapa lihavat naisurheilijat, sivu 207, sekä läskiongelma, sivu 218.

Pohjolan unioni

Ruotsalainen historioitsija Gunnar Wetterberg on ehdottanut Pohjolan unionia, joka yhdistäisi Pohjoismaat yhteiseksi valtioliitoksi. Pohjoismaiset pääministerit tietenkin teilasivat ajatuksen suoralta kädeltä.

Miksi? Vallan jakautumisen takia. Hyvin lyhytnäköistä. Taloudellisesti yhdistyminen olisi loistava ajatus: Pohjola nousisi maailman kymmenen suurimman markkinamahdin joukkoon. Poliittisesti vaikutusvalta kasvaisi kansainvälisillä näyttämöillä. Ja on totta, että sosiologisesti olemme jo nyt kuin samasta puusta, muun maailman ihailema.

Kaikki hyvät ideat kuulostavat aluksi epärealistisilta. Mutta Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin yhteenliittyminen olisi loppujen lopuksi hyvin luontevaa.

Wetterbergin (ja monen muunkin) mielestä yksi suurimmista ongelmista olisi kielikysymys. Minusta se olisi ongelmista helpoin. Ei meidän uuspohjolalaisten tarvitsisi tehdä asian suhteen mitään muutoksia, kaikki saisivat puhua äidinkieltään niin kuin ennenkin. Vain virallisia kieliä olisi viisi entisen yhden (tai kahden) sijasta. Päinvastoin, pakkoruotsikin voitaisiin poistaa.

Mallimaa olisi tällä kertaa Sveitsi. Aivan kuten virallisesti nelikielisessä Sveitsissä kantonit voivat määrätä itsenäisesti virallisen kielensä ja kielialueensa (ja kaikki muu lasketaan vieraan kielen harrastukseksi), samalla lailla Pohjoismaat voisivat päättää oman paikallisen kielensä – samaksi kuin tähänkin asti.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, viidestä valtiostakaan koottu, ei alentuisi alistamaan toimivaa lokaalisuutta purismin alle.

Ks. Maammesanakirjasta hakusanat pohjoinen liittovaltio, sivu 299, ja kielipolitiikka, sivu 159.

Ilmastonatsismi

Meitä syyllistetään. Elämämme yritetään tehdä vaikeaksi ja ankeaksi. Suhteellisuudentaju on hämärtynyt, ylitosikkous vallannut mielet. Jonkun järkevän pitäisi ravistaa meidät hereille.

Luonnon tuhoaminen ja tuhlaus ovat tietenkin edesvastuuttomia asioita. Mutta olisi älymme aliarviointia väittää, että me suomalaiset olisimme jotenkin poikkeuksellisen luontoatuhoavia. Toki pohjoisessa lämmitys maksaa ja pitkät välimatkat vaativat liikennettä, mutta jätteiden dumppaus ja muut rötöstelyt on saatu jo pitkälle kuriin. Olemme oikealla tiellä.

Auto ei ole paholaisesta. Pelkästään Suomen autokannan uusiutuminen riittäisi vähentämään radikaalisti päästöjä, niin ekologisia jo ovat nykyaikaiset autot.

Joka paikkaan ei ole järkevää tyrkyttää joukkoliikenteen ihmeellisyyttä. Mikä Helsingissä toimii, maaseutu-Suomessa ei.

Ilmastonmuutos on Suomelle hyvä asia. Säät lämpenevät, viljelykaudet pitenevät, metsä kasvaa nopeammin. Yleinen viihtyvyys paranee.

Ilmastonmuutos pitää eksplotoida taloudellisesti. Väsyttävän marmattamisen ja holhoamisen sijasta on käytettävä hyväksi ilmastonmuutosta ja myytävä maailmalle osaamistamme: roolimme ei ole tutkimuksen ja valistuksen nörttiys vaan uusiutuvien energiamuotojen teknologinen innovointi ja kaupallistaminen.

Ks. Maammesanakirjasta hakusanat ilmastonmuutoshysteria, sivu 89, sekä ympäristöala, sivu 470.

Sananvapaus

Epäkorrektit ilmaisutavat siivotaan.

Sananvapauden sanotaan olevan Suomessa maailman huippua, mutta käytännössä se ei toteudu. Ensimmäisenä syynä on holhouskulttuurimme. Pienissä ympyröissämme pidetään huolta, että konseksuksesta ei keplotella sivuraiteille. Ei ole sopivaa olla eri mieltä.

Toiseksi, olemme aina arvostaneet vaikenemista ja mielipiteiden pitämistä omana tietonamme. Annetaan hullujen hölöttää ja nolata itsensä. Jälkiviisaus on parasta viisautta.

Kolmanneksi, olemme suoraan sanoen kehnoja ilmaisemaan itseämme. Minkä änkytykseltä ja muminalta kerkiämme, sen vastapuoli jo jyrää sujuvan pälätyksensä alle.

Neljänneksi, onko meillä loppujen lopuksi mitään sanottavaakaan? Ajatteleeko suomalainen lainkaan? Mistä edes syntyvät aidosti omaperäiset ajatukset?

Ks. Maammesanakirjasta hakusana sananvapaus, sivu 343.

Normaaliaika

Kuin ironian huippuna eilinen Yy-Kaa-Koo-päivä (päiväkoti-ikäistä tytärtäni lainaten) huipentui Nee-Koo-yöhön – eli kansakuntia yhdistävään kellojen siirtelyyn, todelliseen joukkovedätykseen kahdesti vuodessa.

Tämä kellotauluilla pelleily on unitutkijoiden mukaan on vain haitaksi terveydelle. Mutta sitä varten meillä onkin EU, jotta havahtuisimme korjaamaan huonoja tapojamme. Timo Soini voisi kerrankin tehdä itsensä hyödylliseksi ja juntata tämän ikuisen kellojensiirtelyn Euroopan epäonnistuneiden päätösten Ö-mappiin. (Maammesanakirja, s. 157)

Tosin joutuisimme karmean dilemman eteen: valitako normaali- vai kesäaika. Tunnetusti suomalainen normaaliaika on pimeä, kylmä ja sateinen talvikausi. Kesäaika on ilmeisesti sitten jotakin aivan epänormaalia ja kokonaan luonnonvastaista suomalaiselle mielelle, koska nautimme hulluna kesästä ja muutumme täysin epäsuomalaisiksi. (MSK, s. 268)

Insinöörivaltio uhattuna

Mihin tämä insinöörivaltio on oikein menossa? Enää ei voi luottaa Pertti Perusinsinöörin vakauteenkaan.

Suora lainaus Kauppalehden Napakasta (21.10.09): "Kun maailma muuttuu, niin insinöörikään ei pärjää enää pelkällä numero-osaamisella ja käytännön insinööritaidoilla. Nyt yritykset arvostavatkin luovia ja innovatiivisia insinöörejä, joilla on myös arvoja ja jopa asenteita."

Kraist! Yksi Suomen peruskivistä murenee reisille.

Elinkeinoelämän keskusliiton selvityksen (09/09) mukaan luovuus ja arvot olisivat peräti halutumpia työvoimavalmiuksia kuin esimies- ja tiimitaidot, organisaatio-osaaminen tai kansainvälisyys.

Tähän on tultu. Värittömästä ja hajuttomasta insinööristä halutaan eroon. Eikö mikään pysyvä enää kestä?

Toki luovuus ja arvot ovat pitkälti trendiominaisuuksia, joista kaikki nyt pöhisevät. Mutta sitä suuremmalla syyllä tästä riittää pureskeltavaa koulutukselle, joka yhä tasaisella männällä putkauttaa ulos niitä siistitukkaisia, kravattikaulaisia tekniikan ydinosaajia kestettäväksemme.

Miten koulutus vastaa kutsuun – muuta kuin muuttumalla Aalloksi? Saammeko 2010-luvun Superinsinöörejä? Ja kuvittelemmeko, että sen jälkeen olemme jotenkin vieläkin erinomaisempia?

Ks. Maammesanakirjasta hakusana insinöörikansa, sivu 93.